Yhtiökokous

Hiabin yhtiökokous pidetään yhtiön kotipaikassa Helsingissä ja sen kutsuu koolle hallitus.

Varsinainen yhtiökokous päättää tilinpäätöksen vahvistamisesta ja voitonjaosta, vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle sekä yhtiön hallituksen jäsenten, tilintarkastajan ja kestävyysraportoinnin varmentajan valitsemisesta ja heidän palkkioistaan. Yhtiökokouksen toimivaltaan kuuluvat myös yhtiöjärjestyksen muuttaminen, omien osakkeiden hankkimisesta, osakeannista ja optio-ohjelmasta päättäminen sekä hallituksen valtuuttaminen päättämään niistä.

Kutsu yhtiökokoukseen julkaistaan pörssitiedotteena ja yhtiön verkkosivuilla. Kutsu sisältää yhtiökokouksen asialistan, hallituksen, osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ja tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan ehdotukset yhtiökokoukselle sekä ohjeet kokoukseen ilmoittautumiseen ja osallistumiseen. 

Vuoden 2025 yhtiökokouksesta löytyy tietoa alempana tällä sivulla.

Osakkeenomistajan oikeudet

Yhtiökokous

Osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen, jos hänet on kahdeksan arkipäivää ennen yhtiökokousta merkitty osakkeenomistajaksi yhtiön osakasluetteloon ja jos hän on ilmoittanut osallistumisestaan yhtiölle yhtiökokouskutsussa mainitulla tavalla. Myös hallintarekisteröityjen osakkeiden omistaja saa oikeuden osallistua yhtiökokoukseen ilmoittautumalla tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja voi osallistua yhtiökokoukseen itse tai valtuuttamansa asiamiehen välityksellä.

Osakkeenomistajalla on oikeus saada haluamansa yhtiökokoukselle kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi, jos hän vaatii sitä kirjallisesti hallitukselta niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää yhtiökokouskutsuun. Päivämäärä, johon mennessä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi ehdotettavat asiat on ilmoitettava Hiabin hallitukselle, löytyy vuosittain yhtiön verkkosivuilta. 

Yhtiökokouksessa kaikilla osakkeenomistajilla on oikeus esittää kysymyksiä ja päätösehdotuksia käsiteltävinä olevista asioista.

Hiabilla on kaksi osakesarjaa, joilla on erilainen äänivalta. Yhtiökokouksessa jokaisella A-sarjan osakkeella on yksi ääni ja kymmenellä B-sarjan osakkeella on yksi ääni kuitenkin niin, että jokaisella osakkeenomistajalla on vähintään yksi ääni.

Osinko

Oikeus osinkoon on osakkeenomistajalla, joka on osingonjaon täsmäytyspäivänä merkitty osakkeenomistajaksi yhtiön osakasluetteloon. B-sarjan osakkeet oikeuttavat korkeampaan osinkoon kuin A-sarjan osakkeet. Eri osakesarjoille jaettavan osingon välisen eron tulee olla vähintään yksi (1) sentti ja enintään kaksi ja puoli (2,5) senttiä.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan tehtävänä on valmistella hallituksen jäsenten lukumäärään, valintaan ja palkitsemiseen liittyvät ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle sekä tarvittaessa ylimääräiselle yhtiökokoukselle. Nimitystoimikunta perustetaan toistaiseksi, kunnes yhtiökokous toisin päättää. 

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta koostuu neljästä (4) jäsenestä. Nimitystoimikunnan jäsenet nimetään siten, että kahdella suurimmalla A-osakkeiden omistajalla on kullakin oikeus nimetä yksi (1) jäsen ja kahdella suurimmalla B-osakkeiden omistajalla, jotka eivät samalla omista A-osakkeita, on kullakin oikeus nimetä yksi (1) jäsen. Osakkeenomistajien omistusosuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä määräytyy Hiab Oyj:n osakasluettelon perusteella kunkin vuoden kesäkuun ensimmäisen pankkipäivän tilanteen mukaisesti.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano, tehtävät ja toiminta on määritelty tarkemmin sen työjärjestyksessä.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys

Yhtiökokousaineisto