Osinko ja osakkeiden takaisinostot

Osinko

Osinkopolitiikka

Hiab Oyj:n hallitus on vahvistanut yhtiölle osinkopolitiikan. Hiabin tavoite osingolle: kasvava osinko, joka on 30–50 prosenttia osakekohtaisesta tuloksesta.

Osingonjako

B-sarjan osakkeet oikeuttavat korkeampaan osinkoon kuin A-sarjan osakkeet. Eri osake-sarjoille jaettavan osingon välisen eron tulee olla vähintään yksi (1) sentti ja enintään kaksi ja puoli (2,5) senttiä.

Osinko 2024

26.3.2025 pidetty yhtiökokous vahvisti, että 31.12.2024 päättyneeltä tilikaudelta jaetaan osinkoa 1,19 euroa kutakin A-sarjan ja 1,20 euroa kutakin ulkona olevaa B-sarjan osaketta kohden. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 28.3.2025 on merkitty yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 4.4.2025.

Lisäksi yhtiökokous hyväksyi, että hallitus valtuutetaan päättämään lisäosingosta, jonka määrä on 1,56 euroa kutakin A-sarjan osaketta kohden ja 1,57 euroa kutakin ulkona olevaa B-sarjan osaketta kohden. Lisäosingon maksaminen on ehdollinen sille, että MacGregor -liiketoiminnan myynti saatetaan päätökseen, kuten yhtiö on tiedottanut 14.11.2024. Yhtiö julkistaa erikseen hallituksen päätökset osingonmaksusta ja vahvistaa niiden täsmäytys- ja maksupäivät päätöksensä yhteydessä.

Osinkotyökalu

Valtuutukset

Hiabin hallituksella on yhtiökokouksen vuonna 2025 antama valtuutukset: 

Omien osakkeiden hankinta

Varsinainen yhtiökokous valtuutti 26.3.2025 hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Valtuutus käsittää yhteensä enintään 6 400 000 omaa osaketta niin, että A-sarjan osakkeita voidaan hankkia ja/tai ottaa pantiksi enintään 952 000 kappaletta ja B-sarjan osakkeita enintään 5 448 000 kappaletta. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä, ja se kumoaa aikaisemman valtuutuksen.

Osakeanti ja optio-oikeuksien sekä muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen

Varsinainen yhtiökokous valtuutti 26.3.2025 hallituksen päättämään osakeannista ja optio-oikeuksien sekä muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä, ja se kumoaa aikaisemman valtuutuksen.

 

Omien osakkeiden hankinnat ja luovutukset

Omien osakkeiden luovutus maaliskuussa 2025

Cargotecin hallitus on 26.3.2025 päättänyt suunnatusta maksuttomasta osakeannista pitkän aikavälin osakepalkkio-ohjelmien palkkioiden maksamista varten. Palkkiot koskevat pitkän aikavälin ohjelmia. Osakeannissa yhtiö luovuttaa 594 535 hallussaan olevaa Cargotecin B-sarjan osaketta osakepalkkio-ohjelmien jäsenille. Luovutetut osakkeet muodostavat maksettavien palkkioiden osakeosuuden.  

Suunnattu anti perustuu yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 26.3.2025 antamaan valtuutukseen ja yhtiön hallituksen valtuutuksen perusteella tekemään päätökseen.

26.3.2025 julkaistu tiedote

 

Ajantasaiset tiedot Hiabin hallussa olevista omista osakkeista löydät suurimpien osakkeenomistajien luettelosta kohdasta Osake ja osakkeenomistajat tai uusimmasta osavuosikatsauksesta kohdasta Raportit ja esitykset.

 

Omien osakkeiden hankintojen ja luovutusten historia: